-->

25.1.2019

Rouva upseerikokelas



Oon ollut palveluksessa nyt 200 päivää ja kokenut paljon. Viimeksi kun kirjoitin, kerroin syitä mun asepalvelukselle ja alun fiiliksiä. Silloinen tunne "Joka päivä oppii jotain uutta" pitää edelleen paikkansa ja se tekee koulutuksesta todella mielekästä. Olen todella onnekas koska koko mun intti on mennyt aikalailla juuri niin kuin toivoinkin sen menevän. Aina ja kaikilla se ei todellakaan ole näin, sillä oma kyvykkyys ja Puolustusvoimien tarve painavat oman halukkuuden rinnalla koulutusvalinnoissa paljon.

Mutta mitä mä sitten oon tehnyt. P-kauden jälkeen jatkoin aliupseerikoulun moottorialiupseerilinjalle eli moto-AUK:iin, joka oli mun ykköshalukkuus. AUK jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisen jälkeen osa siirtyy Reserviupseerikouluun eri RUK:hon. RUK:hon valitaan noin 5% varusmiehistä AUK:in pisteiden perusteella ja minä meidän linjan ainoana sain tuon menolipun Haminaan. Ja vähän pitää olla ylpeä siitä, että olin meidän moto-AUK:in ainoa nainen ja linjan ykkönen; ei ole sukupuolesta riippuvia nämä jutut kyllä ollenkaan!

Nyt on se päivä, kun RUK on ohi ja olen ylennetty Upseerikokeelaaksi. Tästä eteenpäin palaan takaisin mun kotiyksikköön Santahaminaan loppu palvelukseksi, eli 146 aamuksi. Varusmiespalveluksessa ajan yksikkönä toimii tosiaankin aamut, joista jokainen varusmies on hyvinkin tarkasti kartalla, haha! RUK oli varmasti elämäni raskaimpaa aikaa henkisellä tasolla ja fysiikkaakin toki koeteltiin pitkissä ja raskaissa harjoituksissa, joten tänään tuon kaiken ollessa enää muistoissa, kyyneleiltä ei olla vältytty. Ikimuistoisimpia kokemuksia oli kurssijuhla, jota kutsutaan valtakunnan kakkosjuhlaksi heti Presidentin itsenäisyyspäiväjuhlien jälkeen. Ilta oli niin kiva, etten pysty sitä edes kuvailla!

Oon aina sanonut, etten kadu elämässä mitään, mutta toiset päätöksen on toisia parempia. Armeijaan lähteminen on ehdottomasti niitä parhaita. Luulin olevani jo täysin aikuinen ja itsetietoinen nainen ennen lähtöäni, mutta olen oppinut itsestäni niin paljon ja kasvanut henkisesti valtavasti. En kadu päivääkään, en hetkeäkään.


26.8.2018

Miksi menin armeijaan

9.7.2018 tein sen mitä päätin jo alakoulussa - lähdin armeijaan. Silloin 15 vuotta sitten naiset ei muodostaneet kymmenesosaa varusmiehistä kuten nykyään, ja sain osakseni outoja katseita. Tämä haave naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamisesta pysyi aina, mutta mun elämäntilanteet lukion jälkeen ja siitä aina tähän heinäkuun alun maanantaihin oli täynnä muita asioita. Nyt kuitenkin tuli se "nyt tai ei koskaan"-hetki ja niin mä lähdin. Terveisiä siis tosiaan Kaartin jääkärirykmentistä, eli tutummin Santahaminasta.

Niin miksi? Suomi on ihan tosi tasa-arvoinen maa mutta tämä asepalvelusasia on poikkeus sääntöön. Kannatan ehdotonta tasa-arvoa, ja mua häiritsee henkilökohtaisresti se, että sukupuoli määrittää joudutko palvelemaan valtiota 6-12 kuukautta riippumatta muista suunnitelmista. Mun sukupuoli määritti, ettei mun tarvinnut, mutta mun teot ja mielipiteet ei kohtaisi jos en olisi itse lähtenyt suorittamaan tätä samaa palvelusta, jonka todellakin halusin tehdä.

Armeija on mulle paljon muutakin kuin tasa-arvon ylläpitämistä. Yksi mun tärkeimmistä elämänfilosofioista ohjaa tekemään elämässä kaiken mihin mahdollisuus tarjoutuu, koska tekemättömien asioiden katuminen on pahin mahdollinen tilanne, jonka voi itselleen aiheuttaa. Armeija tarjoaa mun loputtomaan seikkailunnälkään sisältöä ja tiedän saavani palveluksesta yhden elämän mielettömimmistä kokemuksista. Lisäksi mahdollisessa kriisitilanteessa olen mukana puolustamassa Suomea - se on mulle tärkeää ja vähintä mitä voi kotimaalleen takaisin antaa kaikesta siitä mitä täällä saa.

No, peruskoulutuskausi on nyt takana päin ja oon saanut jo ihan hyvän käsityksen siitä mitä armeija on. Miltä nyt tuntuu? Hyvältä. Oon viihtynyt armeijassa todella hyvin. Joka päivä oppii jotain uutta, sekä joutuu haastamaan itseään niin fyysesesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin. Viikkoihin on mahtunut itkua ja naurua, mutta jokaiseen aamuun herään pääsääntöisesti innostuneena siitä mitä tuleman pitää. Onneksi niitä aamuja riittää vielä!

7.5.2018

Valmis jatkamaan

Oon valmis konetekniikan insinööri. Oon myös kokemusta paljon kartuttanut valokuvaaja, graafikko, mediaexpertti, viestintävastaava, poliitikko, toimittaja, projektipäällikkö, tutorI, promoottori ja tapahtumatuottaja. Varmasti vielä unohdin jonkun. Niin, niin paljon mun korkeakouluopintojen aikana tehty duuni on mulle antanut! Mutta en kuitenkaan yhtään valmis. 

Musta on siistiä, kun elämässä on niin pitkä aika tehdä töitä. Oon voinut aloittaa jo nuorena, kokea sekä hoitoalaa-, että asiakaspalveluammatin monessa eri paikassa. Päässyt siisteihin projekteihin mukaan parikymppisenä ja kokeillut käytännössä varmaan kymmentä eri ammattia. Ja tosiaan, oon ollut työelämässä vasta sen viisi vuotta. Mitä elämä tuokaan! Haluan ainakin opiskella vielä lisää tekniikkaa, johtamista ja organisointia, luultavasti kauppatieteitä ja ehkä vähän valtiotiedettä.

Oon nyt valmis jatkamaan myös kirjoittamista. Oon ollut hiljainen mun ennen niin rakkaassa Eleganssissa jo todella pitkään. Oon miettinyt usein miksi mä oon kirjoittanut tätä näinkin pitkän ajan ja miksi viime aikoina en ole kirjoittanut. Okei, mulla on ollut elämässä tosi paljon ihan oikeita duuneja joten vapaa-ajan oon sitten mielummin käyttänyt johonkin muuhun.

Haluan kirjoittaa, mutta oon kuitenkin miettinyt myös mitä oikein haluan kirjoittaa. Eleganssi on jatkanut samaa tyylisuuntaa siitä lähtien kun olin 18-vuotias, ja se Riikka on kyllä ihan vitsin erilainen Riikka kun tää 23-vuotias. Pinnalliset jutut kevään aurinkolasitrendeistä ja uusimmista kosmetiikkavillityksistä ei jaksa kiinnostaa mua edes sillä tasolla että lukisin niistä muiden blogeista - saati sitten sillä, että enää kirjottaisin itse. Mua kiinnostaa yhteiskunta, ympäristö, terveelliset elämäntavat ja extreme-urheilu bling blingin sijaan.

Toki mua edelleen kiinnostaa elämän pienet ja kauniit pinnallisemmat asiatkin mutten koe saavani niistä sisältöä kokonaiselle sivustolle. Itsensä brändääminen on nykyajan "the thing" ja suoraan sanoen oon salaillut mun blogia suurimmalta osalta ympärillä olevia ihmisiä koska en halua, että mun brändini muototutuu pinnalliseksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi niinkuin tää vuosimallin 2014 Asenteena Eleganssi on.

Summa sumarum: Nyt kun oon taas yhdellä välietapilla "valmis" ja mulla on vapautunut aikaa uusille jutuille haluan jatkaa kirjoittamista. Kuitenkin, haluan brändätä tämän Eleganssini ihan uudestaan. En ota paineita ja katson mitä tulevaisuus tuo. Tulevaisuus on auki!