-->

16.2.2013

Painajainen tanssilattialla muuttuikin prinsessaunelmaksi



Tanssit on ohi eikä tule enää takaisin! Kaikesta kiroilusta ja korkkarien seinille keittelemisestä huolimatta wanhojenpäivä sujui oikein mallikkaasti ja oli mulla kyllä kivaa. Oikeesti prinsessapäivä oli aivan ihanaa satuleikkiä, johon oli ujutettu muutama hikinen treenisessio ja vähän jalkojen kidutusta sekä hapenpuutetta. Päivä alko aamupäivästä koululta, jossa tanssittiin opettajille ja ykkösluokkalaisille. Koululta siirryttiin Senaatintorin laidalla sijaitsevaan Valkoiseen saliin, joka on ilmeisesti jotain Helsingin hienoimpia juhlasaleja (tai niin meille väitetään). Valkoisessa salissa jillailtiin monta tuntia ottaen valokuvia ja kehuen kavereiden ja tutuntuttujen rumimpiakin pukuja. Käytiin Johannan kanssa kuvailemassa myös Tuomiokirkon kuuluisilla portailla ja pylväillä, vieressä kun oltiin, ja sieltä saatiin kyllä upeita kuvia (myös Japanilaiset turistit tais saada, ainakin ne kuvaili meitä kovasti).

Illan tanssit Valkiosessa salissa sujui multa, ja kuulemma suurimmalta osalta muiltakin, parhaiten ikinä ja siinä vaiheessa tanssin pyörteissä pysty jo rentoutumaan. Vikojen tanssien ja vanhempien kanssa otettujen yhteiskuvien jälkeen siirryttiin ökyravintola Pörssiin syömään. Olihan se ihan kiva viettää hetki todella ylellistä elämää. Vaikka illallispöydässä mun vieressä istunu Roosa sanokin, että Raxin ruoka on parempaa, oli tää kolmen ruokalajin superillallinen kyllä ihana. Aina sanotaan, et nälkä on paras mauste ruoalle ja tää fraasi saatto osaltaan auttaa tätä seitsemännessä taivaassa leijumista.

Illalliselta jatkettiin vielä pariks tunniks virallisille jatkoille, joissa ilmeisesti oli ihan hyvä meiniki. Mun jalat oli kuitenkin niin muusina, et tyydyttiin Saran ja muutaman muun kaverin kanssa vaan istumaan ja kattomaan pimeetä tanssilattiiaa (meijän jatkopaikassa ei siis ollu discovalaistusta, ja tästä pimeys). Myös jatkoille varatuilla korkkareilla hengailu jäi haaveeks, mutta pienisuuri jalkasärky on olematon hinta ihanasta prinsessapäivästä, jollaista en enää ikinä tuu viettämään. Elämäni ensimmäinen ja viimeinen, ainoa prinsessapäivä.

9.2.2013

Risteilyfiiliksiä



Oli kyllä salee paras risteily ikinä, puhuin jopa vähän ruotsii (tosin hyvin vähän). Ruoka buffassa oli hiton hyvää, seura parempaa ja tunnelma oli niin jeejee. Oli kiva päästä täydellisesti irrottautumaan tylsän harmaasta arjesta, hengailla ennestään semi tuntemattomien tyyppien kanssa, vetää halpaa bissee ja tanssii (vaikka niin kovasti vihaanki sitä). Parasta oli tietysti se, et äiti jäi himaan keittämään pinaattikeittoa autuaan onnellisena kiltistä tyttärestä, "joka ei koskaan tekisi mitään typerää niinkuin kaikki muut". Tähän väliin on ihan pakko kertoo yks hauska juttu. Aino oli hakenu sen matkalaukkua faijansa työpaikalta, ja sen faija oli ihan innoissaan selittäny työkavereilleen, et Aino lähtee risteilylle, jossa kaikki muut dokaa. 

Majoittautuminen meijän halvalla opiskelijabudjettimatkalla tapahtu 2-kannen C-luokan superhyteissä, ja aluks olin ihan kauhuissani koska en ollu ikinä ollu A-luokan hyttiä huonomassa hytissä. En ainakaan siellä autokannen alla veden tasolla, mut lopulta hyvin nukuttiin. Ihan paras juttu koko reissussa oli kuitenki salee mun kenkävalinnat. Mukana siis kahdet kengät: talvisaappaat ja kymmenen sentin koroilla varustetut yhen numeron liian isot glitterihquilukengät, joita kaikki halus testata, ja joiden ansiosta vaan kerran pyörin alas rappuja. Nyt rupeen salee nukkumaan, koska oon nukkunu viimesest 72 tunnista ehkä 10, mut ihan varma näist määristä en oo, oon meinaa aivan liian väsyny miettimään mitään laskutoimituksia.