-->

20.7.2013

Kotiseudulle pohjois-Karjalaan

Mä oon stadilaistyttö, niinku henkeen ja vereen helsinkiläinen. Mun juuret tulee kuitenkin suurimmaks osaks kaukaa pohjois-Karjalasta ja näin ollen iso osa mua on sieltä. Luulen, että se osa on mun vasen puoli - sydän on sielä. 

Matkustettiin siis perheen kanssa pohjois-Karjalaan tutustumaan upeisiin vaaramaisemiin, tapaamaan ennen tapaamattomia sukulaisia ja vierailemaan muun muassa isovanhempien lapsuuden kotipaikoilla. Matka antoi paljon ja avarsi katsetta sekä opetti. Tajusin muun muassa sen, että ihmiset korvessa on vaatimattomampia, kaikki ei aja mun oman kotiseudun tavoin "quu seiskalla" ja mahdollisesti elämä on onnellisempaa kun sivistyneillä kaupunkilaisilla.

Matka alkoi aikasin keskiviikkoaamuna Mikkelistä, josta lähettiin ajamaan kohti pohjoista kylmässä ja vesisateisessa kelissä. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli ukin suosikkipysähdyspaikka Karvion kanava Heinävedellä. Kanava osoittautu meijän silmissä aivan tavalliseks kanavaks ja tyydyttiin kovassa sateessa räpsimään muutamat hätäset fotot auton ikkunasta ja jatketiin matkaa kohti Joensuuta ja siitä eteenpäin Enoa.

Eno on pieni, nykyään Joensuuhun kuuluva kylä noin 50 kilometrin päässä Kolista. Mun äidin isä eli vaari on Enosta kotoisin ja nykyään vaarin veli eli mun isosetä asuu siellä perheineen. Suunnattiinkin ensimmäisenä isosedän perheen luo kyläilemään ja syömään, jonka jälkeen ajettiin pitkä matka suoraan korpeen vaarin kotipaikalle Kolivaaran juureen. En koskaan ollu käyny niin syrjäsessä paikassa kun tää Riihiniemi, ajettiin oikeesti ties kuinka monta kymmentä kilometriä ihmeellistä pusikkotietä suoraan metsän keskelle. Oli kuitenkin vaivan arvosta päästä käymään vaarin kotipaikalla, josta aijemmin on kuullut vaan todella paljon tarinoita.

Enosta jatkettiin illan suussa matkaa kohti Lieksaa, josta mun isän äiti eli mummo on puolestaan kotoisin. Matkalla pysähdyttiin pari kertaa kuvaamassa mahtavia Pielisjärven vaaramaisemia ja vähän mun naamaa myös. Nykyään Lieksassa asuu vieläkin monia sukulaisia ja päästiinkin sitten majoittumaan iso-mummon viihtyisään kotiin.



Toinen matkapäivä aloitettiin matkaopas-isotädin Lieksa-kierroksella. Jälleen oli hauska nähdä omin silmin kaikki paikat, josta aiemmin on kuultu vaan tosi paljon tarinoita. Lieksa-kierroksen ja kevyen lanttukukko-lounaan jälkeen päästiin matkan alkuperäiseen päämäärään, eli tapaamaan mun vanhainkodissa asuvaa isomummoa. Oli aivan käsittämättömän liikuttava hetki kun isomummo näki meijän faijan ja se alkoi melkeen itkemään kun näki ensimmäisen lapsenlapsensa 15 vuoden tauon jälkeen, jo sen näkemiseks kannatti matkustaa satoja kilometrejä!


Lieksassa käännettiin auto ympäri ja lähdettiin ajamaan kohti Kolia, pientä Lieksan taajamaa ja tunnettua kansallispuistoa, joka oli meidän road-tripin viimeinen suunniteltu päämäärä. Kolin maisemat oli kyllä ennennäkemättömän upeat ja niitä olis mielellään kattellut pidempäänkin. Matkan toinen yö yövyttiin Loma-Kolilla, josta oltiin vuokrattu mökki. Illalla käytiin myös shoppailemassa paikallisessa, melkosen hienossa Salessa.


Pohjois-Karjalan kierroksen viimeisenä päivänä lähettiin hiljalleen tiputtautumaan kohti etelää. Pysähdyttiin Joensuun torilla ostamassa karjalaisia perinnesafkoja mun ehdottomasta käskystä. Naurettiin kippurassa niiden leivonnaisten nimille, mutta hyvältä sultsinat ja vatruskat joka tapauksessa maistui. Koko kolmen päivän automatkojen ajan istuin etupenkillä ja kuuntelin Nightwishia, joten kuvitella saattaa, että pysähdys ja pieni kierros tän pyhääkin pyhemmän hevibändin kotipaikkakunnan Kiteen motocrossradalla oli kova juttu; "kaksi kärpästä yhdellä iskulla"-meinaa. Meijän familylla on tapana käydä checkaamassa kaikki maholliset crossiradat joita road-tripeillä eteen sattuu, koska mun veljen vielä ajaessakaan kisaa me ei tosiaan lähetty mihinkään Kiteen kisaan osaa ottamaan, eikä nän ollen olla tultu nähneeks ihan jokaista trackia täällä.

Kiteeltä ajettiin Suomen suurimman puukirkon kautta Savonlinnaan, jossa luultiin, että meijän auto hajos. Onneks pienellä renkaiden potkimisella rauhallisella tutkimisella ongelman nimeks selvis kivi jarrujen välissä ja matkaa päästiin jatkamaan kohtalaisen nopeasti. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä pysähdyttiin vielä Juvalla meijän isän isän eli ukin kotipaikalla kahvittelemassa faijan serkun luona. Reissun päällä tuli siis nähtyä sukulaisia koko vuoden edestä. Miljoona kokemusta rikkaampana palattiin Mikkeliin mökille ja tällä kertaa näin tän mestan jo ihan kaupunki-asuntona verrattuna kaikkeen matkalla koettuun.

3 kommenttia:

  1. Ihanasti kirjotettu! :> Voi vitsi mäkin haluisin käydä tuolla ukin kotipaikassa. Ollaan siitä puhuttu mutta ei oo tullu mentyä ja nyt oonki sit pari vuotta aika kovasti kiinni koulussa ni saa nähä pääsenkö koskaan :( Kuitenki siellä mummin kotiseuduilla Sallassa on tullu käytyä useesti ja se nyt vasta onkin kaukana :DD Toi ois sentään lähempänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Suosittelen kyllä reissua, jos siihen mitenkään on mahollisutta! Teijän ukkiki on vielä niin hyvässä kunnossa, että lähtee varmaan mielellään oppaaks!

      Poista
  2. Kivoja ja ihania kuvia ! Sulla on kiva tyyli kirjottaa ja pitää ylipäättän blogia ! :)

    http://nebyblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista