-->

22.6.2014

Keskikesän juhla


Juhannuksesta selvitty, jes! Aika kylmässä kelissähän juhannusta saatiin nyt viettää, enkä itseasiassa muista milloin viimeks olisin ollu keskikesällä niin syväjäässä kuin nyt, apuaa. Villasukkien ja kerrospukeutumisen ansiosta juhannus oli kuitenkin ihan yhtä hauska kun aina, eikä kylmä päässyt onneks ihan luihin ja ytimiin pureutumaan. 

Vietettiin juhannusta perinteisesti mökillä Mikkelissä iskän puolen suvun kanssa, ja nyt meitä oli 15 henkeä saman pöydän ääressä. Juhannusperinteisiin kuuluu grillailu, ulkona syöminen, juhannussauna, kokko ja illanistujaiset. Ulkona syömistä varten meillä on yleensä aina jonkunlainen telttakyhäelmä pihalla, koska jostain käsittämättömästä syystä jossain vaiheessa juhannuksenviettoa tulee aina vettä.

Pääsin vajaan viikon mökkilomallani myös pitkästä aikaa ratsastamaan pikkuserkun hevosella. Harrastin ennen lukiota ratsastusta melkeen kymmenen vuoden ajan, ja aina kun nykyään pääsen hevosen selkään niin oon kyllä ihan liekeissä. Olis kiva ratsastaa useemminkin, mutta muut lajit on nykyään korvannu hepat. Ratsastuskin on vähän sellanen harrastus, että siihen pitäs panostaa sitten vähän enemmän jos sitä yleensä harrastaa.

Mun mökkijuhannus loppukin vastoin alkuperäsia suunnitelmia jo lauantai-aamuna. Ajelin yksinäistä Lahentietä stadiin päin jo kymmenen jälkeen ja juhannuspäivän vietin sitten täällä kotiseudulla vähän erilaisessa seurassa ;)

2 kommenttia: