-->

11.8.2014

Stadi



Helsinki on sellanen paikka mihin kaipaa silloin, kun siellä ei vähään aikaan oo käyny. Nyt kesän aikana oon käyny siellä aika harvoin, ja yhtenä kauniin vapaapäivänä päätin vaan lähteä viettämään laatuaikaa itseni kesken keskustaan. Pyörin muutamissa kaupoissa ja ostin jotakin pientä sekä söin lounasta eli patonkia Espan puistossa ja juttelin samalla pitkään Unicefin feissarin kanssa. Kävin myös ekaa kertaa ikinä kuuluisassa Punnitse ja säästä-kaupassa, ja herkuttelin jogurttipähkinöillä ja sellasilla.

Mutta niin, tiiättehän kun joku paikka on sellanen, mihin vaan on sellanen tietynlainen kaipuu. Mulle se on kyllä Helsingin keskusta, sillä oon viettäny siellä viime vuosistani niin suuren osan ajasta, että sinne on kotiutunut. Keskusta on sellanen paikka, joka tuntuu niin tutulta, että siellä tuntee olonsa mukavaks ja rentoutuneeks. Haha tää sama ilmiö esiintyy meillä töissä osastojen välisinä eroina. Nyt kesällä oon muutamia kertoja joutunu tuuraamaan vieraalle osastolle ja se fiilis kun palaa tutulle maaperälle on vähän vastaava, haha.

Tänään olin välivuorossa duunissa ja tuntuu ihan luksukselta olla jo tähän aikaan kotona. Sen kunniaks ajattelinkin lähteä piristävälle juoksulenkille ja fiilistellä tätä hyväntuoksuista loppukesää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti