-->

9.8.2015

Zoo


Voiko olla mitään sydäntä sulattavampaa kuin pienet eläinvauvat? Oli suunnilleen mun reissun kohokohta kun toisena päivänä Budapestissä poikettiin paikalliseen eläintarhaan. Meillä oli itseasiassa koko kesän ollut to do-listalla käydä Korkeasaaressa, mutta tää oli ehkä vielä parempi vaihtoehto. Ikävä puoli meidän eläintarhavierailulla oli se kuumuus, joka vähän tietysti vei voimia, ja esimerkiksi skipattiin tämän takia alueen huvipuistopuoli kokonaan.

Tykkäsin Budapestin eläintarhassa siitä, että siellä pääsi jotenkin lähemmäs eläimiä, kuin oon tottunut. Tuossa yhdessäkin kuvassa makaava kotka (tai joku muu petolintu) makasi keskellä polkua mistä käveltiin, hui, täytyy myöntää, että se oli aika pelottavakin. Lisäksi ihmiset muun muassa silitteli ja ruokki noita kirahveja. Haha, mä itse yllätyin siitä, kuinka pitkä kaula kirahveilla onkaan.

Meidän eläintarhavierailu oli aika ex-tempore, mutta hyvä idea oli. Ollaan molemmat sellaisia, ettei jakseta turisirysiä ja valtavia massoja valokuvaavia japanilaisia, joten pako rauhalliseen eläintarhaan, jonka täytti suurimmaksi osaksi paikalliset lapsiperheet, oli hyvä aktiviteetti meidän lomalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti