-->

26.12.2015

Kolme kokonaista päivää joulua

Heisan täältä joulusuklaiden ja kynttilöiden keskeltä! Joulun pyhät kulki hurjaa vauhtia eteenpäin kun joka päivä vierailtiin eri paikassa, ja huomenna koittaakin taas arki. Takana on kolme ihanan rentouttavaa juhlapäivää, rakkaiden ihmisten seuraa ja paljon hauskanpitoa. 

Tänä vuonna mun joulunvietto erosi monella tapaa perinteistä joulusta, sillä joulu alkoi aattoaamun työvuorolla ja tämän jälkeen vietettiin aattoiltaa  ja joulupäivää Juhon perheen ja sukulaisten luona. Pääsin onneksi töistä jo puolenpäivän aikaan ja tämän jälkeen katsottiin Lumiukko-piirretty (jota ilman ainakaan mun jouluni ei voisi alkaa) ja syötiin riisipuuroa. Iltapäivällä käytiin kävelemässä Hietaniemen hautausmaalla ja illaksi mentiin sitten Juhon vanhempien luo syömään ihania jouluruokia. 

Jouluruoat ei koskaan ole kuuluneet mun lemppareihin, mutta tänä vuonna joulupöytä erosikin aika paljon meidän perheen perinteisestä! Mullekin löytyi ihan hirmuisesti herkkuja, joihin lukeutui muun muassa meidän aatonaattona Hakaniemen hallista hakema kylmäsavuporo ja itse paistettu kalkkuna. Päätikin jo, että jos ensi vuonna vietetään mun perheen kanssa joulua niin on aika laittaa perinteisen tylsä joulupöytä uuteen uskoon, haha. Mitkä ovat teidän suosikkijouluruokia?

Tänään tapaninpäivänä vietettiin sitten mun vanhempien, pikkuveljen ja tämän tyttöystävän kanssa vielä meidän perheen joulu - saunottiin, syötiin, soiteltiin joululauluja ja jaettiin viimeiset lahjat. Oonkin todella rentoutunut ja onnellinen kaikesta! 
Miten te vietitte joulua?

Nautitaan joulusuklaista ja mahdollisesti huomenna kunnolla starttaavista aleista! xoxo

22.12.2015

Piparit, puurot ja porkkanalaatikot


Heisan ja ihanaa aatonaatonaattoa! Aamulla joulukalenterin 22. luukkua avatessa todella valkeni se, että jouluun on kaksi päivää, ihanaa, eikö? Tänään vietän vapaapäivää töistä, mutta heräilin kuitenkin jo heti kahdeksan jälkeen. Oon niin aamuihminen, että musta on vaan kiva saada päivä reippaasti käyntiin ajoissa - näin saa musta päivän tuntumaan paljon pidemmältä. Hyppäsin suoraan sängystä pienelle aamulenkille koiran kanssa sateeseen ja pimeään, ja silloin vähän inhotti. Tiedättekö sen fiiliksen kun tekee jotain inhottavan tuntuista, mutta sen jälkeen tuntuu niin hyvältä? Tänään tuo naamureippailun jälkeen oli sellainen fiilis kun viimeisetkin unenrippeet oli karisseet, haha.

Jouluvalmistelut on meillä jo oikein hyvällä mallillaan, mutta tämän päivän homma oli porkkanalaatikon tekeminen. En ole koskaan ennen sitä itse tehnyt, sillä mummo tai isä on sen loihtineet, mutta tänä vuonna kun vietetään Juhon perheen luona joulua niin halusin kokeilla itse. Pakko myöntää, että en ollut keittänyt edes riisipuuroa yksinäni aijemmin ja pelkäsin, että se palaa heti pohjaan mutta hyvin tuo onnistui ja sain samalla jouluisen aamupuuroannoksen tuosta kattilallisesta. Äidin ohjeiden mukaan laitoin osan nesteestä vettä maidon sijaan tuohon puuroon, ja siksi se ei ehkä yhtään palanutkaan - kannattaa siis kokeilla.

Tuntuu kyllä ihan oudolta kun on oikeasti vapaapäivä, ja saa vaan rentoutua kuunnellen joululauluja ja vaikka leikkiä meillä taas hoidossa olevan karvapallo-Ninnun kanssa, joka tällä hetkellä kuorsaa mun sylissä, haha. Huomenna ja aattona mulla onkin sitten vielä lyhyt työpuristukset, että ei tässä nyt sentään tekemisenpuutetta varmastikaan tule!

Tarkkaillaan tonttuja ja rentuoudutaan nyt! xoxo

17.12.2015

Entre le boeuf et l'âne gris

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Ootteko kuunnelleet Anna Erikssonin joulualbumia? Ah, löysin sen vahingossa ja oon sen jälkeen fiilistellyt tuota otsikon nimistä ranskankielistä Heinillä Härkien Kaukalon-sovitusta repeatilla. Opetin eilen Juhoakin laulamaan sitä ja harkitsen vakavasti ostavani tänään pitkästä aikaa oikean levyn töihin mennessä, haha.

Mulla alkaa tänään vihdoin joululoma koulusta ja kaikki tämä viimeisen kuukauden minuuttiaikataululla vedetty kiireily saa hetkeksi väistyä. Teen kyllä töitä koko loman ajan mutta sehän tuntuu melkein lomalta, haha. Joulukuu on mennyt kyllä ihan huisia vauhtia ja tänään jouluaattoon on oikeasti enää viikko aikaa. Pakko kyllä myöntää, että tämä on oikeastaan aika helpottavaa, sillä ainakin mä oon syönyt jo niin paljon pipareita ja joulusuklaata ja glögiä, että olo alkaa olemaan kun tynnyrillä...oivoi, joka ikinen vuosi sama juttu, eikä koskaan opi.

Niin ja onhan tuo joulukuusi tonttuineenkin koristanut meidän olohuonetta jo kuukauden, hups. Olin jo syksyllä päättänyt, että haluan valkoisen joulukuusen uuteen kotiin ja kyllähän se tänne musta tosi kivasti sopiikin. Moni on sanonut, ettei ole aijemmin yhtään tykännyt ajatuksesta valkoisesta muovikuusesta, mutta meille se vaan sopii niin hyvin!

Nyt mun täytyy lähteä vielä tekemään yksi tentti, jonka jälkeen luvassa on työilta, mutta huomenna lomailen! Ajateltiin käydä joulun ruokaostoksilla ihan aamusta huomenna, siivota koko koti perusteellisesti ja nauttia vapaudesta ilman koulukirjoja. 

Seitsemän yötä jouluun! xoxo