-->

22.12.2015

Piparit, puurot ja porkkanalaatikot


Heisan ja ihanaa aatonaatonaattoa! Aamulla joulukalenterin 22. luukkua avatessa todella valkeni se, että jouluun on kaksi päivää, ihanaa, eikö? Tänään vietän vapaapäivää töistä, mutta heräilin kuitenkin jo heti kahdeksan jälkeen. Oon niin aamuihminen, että musta on vaan kiva saada päivä reippaasti käyntiin ajoissa - näin saa musta päivän tuntumaan paljon pidemmältä. Hyppäsin suoraan sängystä pienelle aamulenkille koiran kanssa sateeseen ja pimeään, ja silloin vähän inhotti. Tiedättekö sen fiiliksen kun tekee jotain inhottavan tuntuista, mutta sen jälkeen tuntuu niin hyvältä? Tänään tuo naamureippailun jälkeen oli sellainen fiilis kun viimeisetkin unenrippeet oli karisseet, haha.

Jouluvalmistelut on meillä jo oikein hyvällä mallillaan, mutta tämän päivän homma oli porkkanalaatikon tekeminen. En ole koskaan ennen sitä itse tehnyt, sillä mummo tai isä on sen loihtineet, mutta tänä vuonna kun vietetään Juhon perheen luona joulua niin halusin kokeilla itse. Pakko myöntää, että en ollut keittänyt edes riisipuuroa yksinäni aijemmin ja pelkäsin, että se palaa heti pohjaan mutta hyvin tuo onnistui ja sain samalla jouluisen aamupuuroannoksen tuosta kattilallisesta. Äidin ohjeiden mukaan laitoin osan nesteestä vettä maidon sijaan tuohon puuroon, ja siksi se ei ehkä yhtään palanutkaan - kannattaa siis kokeilla.

Tuntuu kyllä ihan oudolta kun on oikeasti vapaapäivä, ja saa vaan rentoutua kuunnellen joululauluja ja vaikka leikkiä meillä taas hoidossa olevan karvapallo-Ninnun kanssa, joka tällä hetkellä kuorsaa mun sylissä, haha. Huomenna ja aattona mulla onkin sitten vielä lyhyt työpuristukset, että ei tässä nyt sentään tekemisenpuutetta varmastikaan tule!

Tarkkaillaan tonttuja ja rentuoudutaan nyt! xoxo

34 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja ihania kuvia! :D Hyvää joulua :)

    VastaaPoista
  2. Sulla on aivan ihania kuvia täällä blogissasi - näiden toljottelusta tuli jotenkin tosi hyvälle tuulelle :-) Pitäneekin käydä uudelleen paremmalla ajalla tutustumassa tähän kunnolla!

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus ja blogi! Teidän joulukokkailut kuulostaa ihanilta, meillä vaan ostetaan kaikki laatikot valmiina, mutta puuro sentään tehdään itse :D

    http://ronjannika.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle! :) Meillä on aina kaikki tehty itse ja haluan jatkaa perinnettä parhaani mukaan, mutta hyviähän ne valmiitkin toki on!

      Poista
  4. Ihania joulukuvia! En itse vietä tänä vuonna joulua Suomessa ja täällä ei pahemmin porkkanalaatikkoa (tai muitakaan laatikoita) syödä, niitä kyllä tulee vähän ikävä. Tokihan niitä olis voinu tekaista, mutta en oo jotenki saanut aikaiseksi :D

    http://henetsu.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi ei, ehkä teidän täytyy pitää jälkikäteisjoulu jouluruokineen ;) varmasti kuitenkin kiva joulu ulkomailla luvassa sulla!

      Poista
  5. Kuulostaa hyvältä! Ja jep enää 2 päivää. Itse ollut työtön toukokuusta lähtien joten tää on ollut yhtä lomaa ja stressitöntä aikaa. Oon ehtinyt rauhassa tehdä kaikkea ja hankkia lahjat ajan ja ajatuksen kanssa. Kaikenlisäksi muutin just omakotitaloon yhteen poikaystävän kanssa joten on saanut tosissaan järjestellä joulua varten kaikkea täällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mennyt kyllä hurjaa vauhtia... Kuulostaa kyllä kivalta tuo kiireettömyys ja varsinkin muutto, varmasti tosi tunnelmallista siellä :)

      Poista
  6. Oi, kuulostaapa ihanalta! Mä oon tosi jouluihminen enkä millään malttaisi odottaa jouluaattoa, joka on tosin tällä puolella maailmaa vasta 25. päivä. Siinä olisi jotain arvostettavaa, jos olisin löytänyt edes paikallisen suklaakalenterin yhdellä ylimääräisellä luukulla, mutta ne loppuunmyytiin! Ihanaa joulua sulle :--)

    katiannausa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Mäkin aina innolla ootan ja sitten se tulee kuitenkin nopeasti. haha en ookaan ajatellut, että eri maiden joulukalentereissa on eri määrä luukkuja, tuohan on ihan mahtava :D
      Ihanaa joulua myös sulle :)

      Poista
  7. Tykästyin sun blogin ulkoasuun ja kuviin, pakko jäädä seuraamaan :)

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka ihanan jouluinen postaus! :) Upean tunnelmallisia kuvia <3 Ihanaa joulun aikaa sulle! :)

    http://marjukkakatariina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle ja hyvää joulua myös sinne! :)

      Poista
  9. Oo miten ihania joulukuvia! Ja muutenkin tosi ihana blogi ja banneri varsinkin! :) Ihanaa joulunaikaa sinulle! ♥

    http://m-stay-fresh.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle :) Ihanaa tapaninpäivää vielä sinne myös! :)

      Poista
  10. Tosi hyvä laatuisia kuvia, millä kameralla oikein kuvaat? :) Tykkään myös sikana blogin nimestä, erottuu massasta! Hyvää joulua!

    http://kauneudenilluusio.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaan Canon 1200D:llä ja 50mm kiinteällä objulla pääosin :) Kiva kuulla ja samoin! :)

      Poista
  11. Ihana, joulua huokuva postaus! Hyvää joulua sulle :-)

    http://minttusblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. Ihan sairaan kauniita kuvia <3 Muutenkin sun blogin ulkoasu on tosi kivan simppeli ja plussana se, että gadgetit on vasemmassa reunassa. Monessa blogissa ei niin ole :D

    http://tiiamariaemilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!♥ Kiva kuulla että tykkäsit :)

      Poista
  13. Tosi kivoja ja hyvänlaatuisia kuvia! Ihana banneri - pitäisi itsellenikin tehdä :) Hyvää joulua!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Tässähän joulun pyhinä onkin hyvin aikaa vaikka väsäillä uutta banneria! Samoin sinne ♥

      Poista
  14. Ihanan näköinen piparkaukkutalo <3

    http://maailmanrannikoilta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha se vähän epäonnistu itseasiassa, mutta söpö sen on :D

      Poista
  15. Sulla on tosi kivan oloinen blogi! Ulkoasu on kiva (mitä nyt vähän mobiiliversiolla nään banneria) ja teksti on mukavaa luettavaa!

    http://sinintarinat.blogspot.com

    VastaaPoista
  16. Luin joskus sun blogia ja apua nyt vasta tajusin et mihkä tän oikeen sillon hukkasinkaan, mikä sattuma et löysin tän taas! Tää ulkoasu on niin ihanan yksinkertanen <3 Ja ihania kuvia!

    http://notttwice.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä vähän hauskaa! :D mäkin muistan sun blogin mutta oon vaan viime ajat elänyt melkeen täydellisessä blogihiljaisuudessa, nyt täytyy kunnolla ryhdistäytyä :D

      Poista
  17. Ihanan jouluisia kuvia! :) Kivan vaaleita näin vaihteeksi, itse kun olen viime päivinä kuvaillut pelkästään ihan tummalla taustalla olevia kuvia... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tässä talvessa on vähän sellainen "ominaisuus", että valoa ei oo ja sit tulee just vaan tummia kuvia :o

      Poista