-->

9.1.2016

-25 pakkasta

                                                                   Only takki| Cubus paita | Vila housut | MK laukku | Skopunkten nilkkurit


Hrr...kun on 20 astetta pakkasta niin ei kyllä tee mieli ottaa takkia pois päältä. Se tuli näitä kuvia otettaessa todistettua ja sen lisäksi kyllä mun ilmekin oli melkoisen tuskaisen näköinen monessa kuvassa, haha. Nämä kuvat otettiin ehkä sinä kaikista kylmimpänä päivänä, kun näin Vilmaa ja käytiin vähän vielä kiertelemässä kauppoja sekä syömässä Thaimaalaista ruokaa. Yleensä en pidä matkaa meiltä kotoa Kampin keskukseen kovin pitkänä, mutta haha, pakko myöntää, että tuona päivänä se tuntui aika pitkältä.

Nyt nuo purevat pakkaset näyttäisikin vähän lauhtuvan ja ajateltiin, että huomenna voitaisiin viimeisen lomapäivän kunniaksi käydä korkkaamassa rinnekausi. Pitkä joululoma tuli kyllä ihan todella tarpeeseen ja oon saanut latailtua akkuja ihan huolella. En ennen lomaa kyllä edes ollut niin kovin stressaantunut, mutta siitä huolimatta loma on piristänyt ihan todella. Mulla on muutenkin ollut todella pitkä pätkä ilman minkäänlaista kunnon lomaa, sillä ennen tätä lomailin kaksi viikkoa kesäkuussa 2014, hui. Nyt päätin kyllä, että näitä vähintään viikon breikkejä on pakko pitää useammin, loma on antanut meinaa niin paljon!

♥ Pitkät aamut, rauhalliset aamupalat ja päivän kirkastuminen
♥ Pehmeät viltit ja kuumat juomat talvipäivän lämmittäjänä
♥  Päiväkävelyt kirkkaan kirpeässä talvi-ilmassa
♥ Sarjojen katsominen monta tuntia peräkkän sohvan nurkassa
♥ Myöhään valvominen ja stressittömyys
♥ Koiran hoitaminen ja pikkuotuksen tuomat suuret ilot
♥ Aleshoppailu ja ihanien löytöjen tekeminen
♥ Blogin kirjoittamiseen panostaminen ja valokuvaaminen
♥ Ystävien kanssa vietetty laatuaika ja mökkeily

Oliko teillä joululomaa? Mitä te ootte tehneet lomalla?

Nyt nautitaan taas ladatuista akuista ja muistetaan normaalin arjen ihanuus! xoxo

2 kommenttia: