-->

31.5.2016

Kesän harmautta

Bik Bok toppi | Seppälä neule | H&M housut | Furla laukku | Converse tennarit

Kesän lämpöennätys rikottiin tänään, haha, varmaan näin lämmin ei ollut viime kesänä ollenkaan. Kuljen mun työmatkat pyörällä, ja tänään melkein odotin koko työpäivän kotimatkaa ja sitä, kuinka pääsen nauttimaan ulkoilmasta. Hävettää melkein myöntää, mutta ihanista kesäpäivistä huolimatta tulee silti vietettyä aikaa ulkona aivan liian vähän. Töissä tietysti viettää suurimman osan päivästä ulkona, mutta kotiin päästyäkin varsinainen hengailu ulkona jää liian vähälle - oman pihan puutteen vuoksi. Voi kun olisi edes parveke, jossa hengailla mutta ei ole. Tänään käytiin kuitenkin töiden jälkeen kävelyllä fiilistelemässä kesäistä keskustaa koiran kanssa, koska sisällä oli yksinkertaisesti jo niin kuuma, ettei tehnyt mieli jäädä, haha!

Nämä yllä näkyvät kuvat on viikonlopulta, jolloin valitettavasti sattui tähän helleputkeen ne pilviset päivät. Viime viikonloppu oli kyllä niin tekemisentäyteinen kaikkine juhlineen ja koiranhoitoineen,  ja tuleville viikoillekin on suunniteltu jo paljon ohjelmaa - ensi viikonloppuna täytyy varmaan ottaa vähän rauhallisemmin ja viettää vaikka rentoa kotipäivää. Haha, hassua, että kesä alkaa virallisesti vasta huomenna, mutta silti kalenteri on täyttynyt kesäpuuhasta jo ihan huomaamatta melko täyteen. 

Oi, otetaan huomisesta, kesän ensimmäisestä, päivästä kaikki ilo irti. Taas on luvattu hellerajoja hipovia lämpötiloja! Ihanaa viikkoa! 

29.5.2016

Pihajuhlat


Heisan taas kaikille! Takana alkaa olemaan tekemisen- ja juhlantäyteinen viikonloppu, mutta nautin vielä ihanasta ilta-auringosta ja rauhallisesta illasta ennen uutta viikkoa. Mainitsinkin, että juhlittiin eilen mun serkun kymmenenvuotissynttäreitä, mutta näiden juhlien jälkeen meitä odotti vielä toiset kemut. Juhlittiin nimittäin eilen myös yhden kaverin synttäreitä grillailun ja pihajuhlien merkeissä. Oltiin etukäteen tietysti tilattu aurinkoa ja lämpöä, mutta haha, silti keli oli valitettavasti vähän harmaa. Ilta kuitenkin oli onnistunut, ja kyllähän nämä kesäillat on pilvisinäkin onneksi lämpimiä.

Mua harmittaa keskusta-asuminen siltä osin, että tällaisten ihanien pihakemujen järkkääminen on melko mahdotonta. Kesäillat hyvässä porukassa ulkona on vaan parasta, ja vielä kotona asuessa mulla oli itseasiassa tapana kutsua kavereita terassibileisiin ja vielä viime juhannuskin vietettiin mun vanhempien talossa. Tänä juhannuksena olisi tarkoituksena viettää taas mökkijuhannusta pienellä porukalla, joten kyllä kaupunkiasumisen ohessakin onnistuu tämä ulkojuhlinta onneksi.

Aijotteko järjestää pihakemuja kesällä? Oi musta ihana visio olisi kerätä hyvä porukka ja mennä johonkin rannalle hengailemaan...onneksi on vielä paljon paljon kesää jäljellä!

23.5.2016

Onnellinen

 Vero Moda paita | MK laukku | Zara hame | Din Sko ballerinat

Nämä kuvat on lauantailta, milloin oltiin ihan aamusta kiertelemässä Punavuoressa ja fiilistelemässä rauhallista kesäaamua kun kaupunki ei vielä ihan kunnolla ole herännyt ja on vaan rauhallista. Herään arkisin jo puoli kuudelta töihin joten olin lauantainakin seiskalta ylhäällä ihan automaattisesti ja täynnä virtaa, oi mikä ihana tunne sekin, haha!

Oon viime päivät ollut ihan täynnä positiivista virtaa ja tuntenut oloni tosi onnelliseksi. Mulla loppui työt mun edellisessä työpaikassa ja nyt saan nauttia uudesta kivasta työstä säännöllisillä työajoilla. Myös Juho tekee kesän töitä "virka-aikaan" (haha, niin outoa meille) ja oon vaan niin innoissani siitäkin, että meillä on kaikki viikonloput vapaina puuhailla mitä halutaan.

Mun positiiviseen lataukseen on toki vaikuttanut myös ihanat kesäsäät ja hauska kesätekeminen. Viikonloppuna muun muassa vietettiin myös Juhon serkun tupareita ja juhlittiin myös vähän Norjan laskettelureissun kavereiden kanssa pienen reunionin merkeissä. Niin, ja tuosta seikkailupuistosta kerroinkin jo, haha, oon niin täynnä virtaa ja myös täynnä blogi-intoa, joten kuullaan taas pian! 

22.5.2016

Seikkailupuistossa

Oltiin tänään seikkailemassa! Nimittäin Mustikkamaalla seikkailupuisto Korkeessa, ihan siinä Korkeasaaren sisäänkäynnin vieressä. Näitä ulkoseikkailupuistoja on avattu viime vuosina paljon ja oon jo pidemmän aikaa halunnut käydä tällaisessa, ja tänään sitten kauniin aurinkoisen sunnuntain kunniaksi lähdettiin nauttimaan ulkoilusta näin. Haha, aluksi mua vähän pelotti nuo heiluvat köysiradat ja vaijereilla liukuminen, mutta lopulta tuo oli ihan huippuhauskaa. Puhuttiin itseasiassa, että täytyy kesän aikana mennä vielä uudestaan, ehkä johonkin eri puistoon niin, että saa vaihtelua. 

Tuo kiipeily ei ollut kovin rankkaa urheilua, verrattuna esimerkiksi johonkin seinäkiipeilyyn, mutta kyllä tuollakin lämmin tuli ja aika kului ihan huomaamatta. Haha, musta tuo tuntui vähän siltä, kun olisi ollut jossakin lapsuuden pleikkarin seikkailupelissä hahmona hyppelemässä tasolta toiselle. Tuolla nuo radat menee vielä nimittäin tasojen mukaan, että aina edellisen selvitettyä voi siirtyä seuraavaan, vähän haastavampaan. Tasoja oli kuusi ja selvitettiin viisi, sillä viimeiseen olisi pitänyt kiivetä heiluvaa köyttä pitkin korkean puun latvaan, haha, eikä ketteryys sitten riittänyt enää ihan siihen.

Suosittelen kyllä tällaista aktiviteettia kaikille vähänkin seikkailumielisille! Superfun!

20.5.2016

Vitriinitaulu


Haluan jakaa kauniin, edullisen ja helpon sisustuselementtivinkin täällä, nimittäin tämä kehysvitriini IKEAsta. Innostuin tänään vaihtamaan meidän eteisen seinällä roikkuvan kappaleen valokuvia sekä otin siellä joulusta asti olleet jouluvalot pois, haha. Bongasin tämän vitriinitaulun joskus viime syksynä, mutta silloin nämä oli loppu ja luulin, että kyseessä olisi joku poistuva malli. Kuitenkin keväällä tällaisia olikin sitten tullut lisää ja näitä löytyy IKEAn verkkokaupasta tälläkin hetkellä. 

Kyseessä on siis taulu, jonka "takaseinä" on ilmoitustaulumaista pehmeää materiaalia ja sen kansi aukeaa saranoilla. Mä oon pitänyt taulussa just valokuvia, mutta tämän kanssahan ihan mielikuvitus on rajana. Haluaisin ehkä itseasiassa hankkia tällaisen toisen, ja laittaa ne vierekkäin...haha. Vaikka IKEAa ei arvostaisi ns. huonekaluliikkeenä kovasti, niin tällaisia ihania pieniä sisustusyksityiskohtia sieltä saattaa kuka tahansa löytää!

16.5.2016

Sinistä raitaa

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
 Zoy M nahkatakki| Guess toppi | FURLA laukku | DKNY ballerinat | Second Hand huivi ja housut

Tämän vuoden ensimmäiset kesäasukuvat, there we go! Ootan kyllä niin paljon sitä, että ilmat vielä kunnolla lämpenee, ja pääsee pukeutumaan ihaniin kesäasuihin sekä suunnitellelemaan kaikkea kesätekemistä. Eilen itseasiassa hain mun pyörän vanhemmilta varastosta ja ajoin sen tänne keskustaan. Matkaa kertyi joku 25 kilometriä, hui, mutta oli ihanaa kun oli aurinkoista ja tuoksui niiin keväisen hyvältä. Tänään olinkin sitten töissä pyörällä ja tarkoituksena olisi alkaa pyöräillä ihan päivittäin työmatkoja autolla ajamisen sijasta.

Tässä asussa muuten näkyy monia mun viime aikojen lemppareita, nimittän leveät rennot housut, sininen ja silkkihuivi. Löysin nuo, ja samantyyliset mustat, housut UFF:sta 2 euron päiviltä muutamia viikkoja sitten, haha! Käyn harmillisen vähän kirpputoreilla, ja oonkin itseasiassa kesällä ajatellut lisätä sitä, mutta joskus oon esim noissa UFF:n päivissä käynyt ja sieltä saattaa kyllä tehdä tosi hyviä löytöjä! Mä en välitä niinkään siitä, mistä vaatteet on tai onko ne just tämän kauden mallistoa, vaan enemmän laatu ja mukavuus sekä se, että vaate näyttää kivalta ratkaisee. Tykkäättekö käydä kirpputoreilla? Tai ootteko tehnyt joskus jotain huippulöytöjä?

Nyt UFF:lla on muuten taas nuo tasarahapäivät meneillään jos jotakin kiinnostaa, ja mäkin itseasiassa kävin siellä lauantaina. Voisin ehkä esitellä jossakin postauksessa joitakin mun uusimpia hankintoja, sekä second handina, että uutena. 

Ihanaa ja energistä alkanutta viikkoa kaikille! 

14.5.2016

Jäätelökesä: Raparperipiiras ja mansikka-soijajätski


Jäätelökesä - se on täällä! Sen kunniaksi jaan nyt ihanaisen jäätelöannosreseptin täällä, ja ajattelin jatkaa jätskikesää samalla linjalla myös myöhemmin, eli jakaa hyväksi havaittuja ohjeita. Tällaista pientä postaussarjaa oon kesälle suunnitellut.

Kesä on tänä vuonna poikkeuksellisen ajoissa, ja tämän ansiosta tuoreesta raparperista pääsee nauttimaan jo nyt. Itse lainasin muutaman varren äidin pihasta ja kehitteliln gluteenittoman piiraan niistä. Olin pari päivää aikaisemmin ostanut kaupasta Tofuline-merkkistä mansikanmakuista soijajäätelöä ja tuoreita mansikoita, ja yhdistinkin sitten nämä kaikki keskenään. Lopputulos oli musta ihan supertoimiva ja rakastuin tuohon pehmeään ja täyteläiseen soijajäätelöön ihan todella.








GLUTEENITON RAPARPERIPIIRAS

Valmistin pohjan sekoittamalla kuivat aineet ensiksi kulhossa ja "nyppimällä" vähän pehmentyneen voin sekaan. Lopuksi lisäsin kananmunan tuomaan rakennetta pohjaan. Taputtelin taikinan pienen määrän jauhoja avulla piirakkavuokaan.

Täytteen valmistin keittämällä pienittyjä raparperin paloja ja fariinisokeria vedessä noin 10 minuuttia. Tässä ajassa raparperi hajoilee ja pehmenee sopivasti. Kaadoin täytteen kuumana nesteen kanssa raa'an pohjan päälle vuokaan, jolloin nestettä imeytyy taikinaan ja piiraasta tulee ihanan mehukas. Paistoin piirasta uunissa noin 45 minuuttia 200 asteessa.


4.5.2016

Kesä on täällä!

Stardivarius bleiseri| Mango toppi | Vila housut| Björn Borg tennarit

Katsokaa nyt näitä kuvia; vihreä nurmikko ja päivittäin kasvavat lehdet puissa. Tänään kävellessä töistä kotiin oli todellinen kesäiltafiilis, sillä ilma oli lämmin, oli valoisaa ja ihmiset keskustassa istui terassilla nauttien kelistä. On musta todellakin hassua, että eletään vasta toukokuun ensimmäisiä päiviä, mutta en valita en, haha.

Otettiin nämä kuvat eilen Töölönlahdella, kun vaan käveltiin ympäri kaupunkia, fiilisteltiin upeaa keliä ja käytiin parilla kirpparilla. Tein muuten tuolta kierrokselta pari huippua löytöäkin, muun muassa käyttämättömät korkkarit neljällä eurolla; kesäviikonloppuisin on kyllä pakko suunnata usein meidän läheiselle Hietsun kirpparille, sieltä kuulemma tekee hyviä löytöjä! Tänään puolestaan istuttiin Sallan kanssa puistossa pari tuntia, ja jotkut ihmiset oli jo ottamassa aurinkoa bikineissä, wou.

Huomenna onkin helatorstai, ja monilla varmasti sen myötä vapaapäivä. Nautitaan auringosta ja lämmöstä ja aloitellaan kesää. Ihanaa loppuviikkoa! 

2.5.2016

Kikhernepihvit

Oon viime aikoina innostunut erilaisista kasviruoista yhä enemmän, ja kokeillut uusia huippuja reseptejä, joista esimerkkinä on mun vähän aikaa sitten tekemät parsakaalipyörykät. Oon kokkaillut kasvisruokia jo pitkään paljon, mutta käyttänyt pääraaka-aineena pääosin soijaa. Oon kuitenkin nyt halunnut monipuolistaa kasvisruokiakin, ja tämä kikhernepihvien ohje on yksi tämän hetken suosikeista.

Tätä ohjetta voi soveltaa monella tapaa, ja tässä versiossa käytetyn parsakaalin sijasta oon käyttänyt esimerkiksi paprikaa. Tällä kerralla käytin mun pihveihin noin 200 grammaa kikherneitä, sekä lisäksi puoli parsakaalia ja tuoretta chiliä. Maustoin pihvit noin ruokalusikallisella currytahnaa, sekä näiden lisäksi käytin pari kananmunaa ja maissilastuista tehtyä korppujauhoa tuomaan rakennetta. Tästä määrästä tuli kahdeksan isoa pihviä, eli noin neljä annosta.


Jos käyttää kuivattuja kikherneitä, niin ne täytyy muistaa laittaa esimerkiksi edellisenä iltana liottumaan veteen. Mä oon yleensä laittanut sellaisen määrän, että kulhossa olevat herneet peittyy reilusti vedellä, ja se on ollut aika hyvä sellainen määrä, minkä herneet sitten imee itseensä. Jos haluaa valmistaa näitä nopeammalla aikataululla, niin kaupoista saa myös valmiiksi liotettuja kikherneitä, joita voi yhtä hyvin käyttää.

Aloitin näiden pihvien tekemisen sekoittamalla sauvasekoittimella liotetuista kikherneistä, kananmunista ja maissilastuista tuollaisen tahnan. Tähän tahnaan sitten sekoitin pienen määrän vettä, hienoksi silputut parsakaalit ja chilit, sekä currytahnan. 

Paistoin pihvit pannulla oliiviöljyssä niin, että nostelin pannulle ruokalusikan avulla sopivan kokoisia nokareita seosta ja tasoittelin ne sitten siinä pannulla. Tällainen massa imee tuota öljyä aika paljon itseensä, joten lisäsin sitä vielä pihvit kääntäessäkin. 

Oi, niin helppo, edullinen ja herkullinen ruoka... Nämä maistuu hyvältä esimerkiksi salaatin kanssa, ja itse tein näille vielä jugurtista, valkosipulista ja yriteistä kastikkeen. Miltä kuulostaa? Luulen, että nämä saattaisi sopia hyvin myös vaikka ns. hampurilaissämpylöiksi leipien väliin keväiselle piknikille. Vappuna tuli testattua myös näitä pienenä yöpalana juhlaillan jälkeen, ja ketsupin kanssa maistui niin hyvältä, että voittaa hampurilaiset kyllä helposti, haha!