-->

19.6.2016

Some-lakko



Jouduin tuossa pari viikkoa sitten luopumaan mun puhelimesta siinä ilmenneen vian takia, ja siitä toisiksi parhaana versiona mulla löytyi kaapista vain noin kolme vuotta vanha halpisälypuhelin. Tuo varapuhelin oli pieni, hidas ja epäkäytännöllinen, joten sen käyttö rajoittui käytännössä ihan minimiin. Puhelimen huollon kanssa kävi vielä niin ikävästi, että ensimmäisellä viikon huoltoreissulla oli "korjattu" ihan väärä vika, joten jouduin viemään puhelimen takaisin ja odottelemaan lisää. Nyt viikonloppuna elämä taas helpottui, kun sain toimivan puhelimen takaisin - tarkemmin sanottuna täysin uuden puhelimen ja vieläpä eri värisenä kuin edellinen.

Monet puhuvat, että someton päivä, somelakko, tai muu vastaava olisi mielenkiintoista toteuttaa, mutta toteavat ehkä helposti sen olevan helpommin sanottu kuin tehty. Nykyään musta tuntuu, että some-kanavia tulee vaan lisää ja esimerkiksi jonkun snapchatin takia monet elämät kaikki hetkensä puhelimen kautta. Näiden parin viikon omakohtaisen kokemuksen pohjalta suosittelen todellakin pientä taukoa jatkuvasta puhelimen tuijottelusta! Pari viikkoa ilman toimivaa älypuhelinta tuntui musta vapauttavalta: tallensin kuvat hetkistä puhelimen sijasta omaan mieleen, luin sähköpostin ja selasin facebookin kerran päivässä ja sovin monet treffit kaverien kanssa livekuulumistenvaihtoa varten. Miltä kuulostaa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti