-->

24.7.2016

Kesäpäivä Tallinnassa


Eilen vitettiin ihana tyttöjen lomapäivä Tallinnassa Sallan kanssa ja saatiin onneksi aivan upea sää reissuseuraksi. Lähdettiin jo aikaisin aamulla matkaan ja oltiinkin perillä Tallinnassa jo ennen kymmentä. Pyörittiin muutamassa kaupassa, mutta todettiin shoppailleemme jo tarpeeksi tältä kesältä ja keskityttiinkin loppu aika kiertelemään vanhassa kaupungissa, kahvittelemaan, syömään ja ihan vaan nauttimaan toistemme seurasta.

Tallinna on ihana, sillä se on lyhyemmän matkan päässä kuin meidän mökki, mutta silti tuntuu aina pieneltä ulkomaanmatkalta käydä siellä. Oon käynyt tuolla ensimmäisen kerran noin kymmenen vuotta sitten, ja siihen verrattuna Tallinnan keskusta on siistiytynyt hurjasti, vanhoista ränsistyneistä rakennuksista on tehty viihtyisiä liiketiloja ja meno on yleisestikin eurooppalaistunut paljon. Käytiin ihan sataman vieressä yhdessä tällaisessa vanhassa makasiinissa sijaitsevassa kahvilassa, ja paikka oli ehkä kaunein kahvila jossa olen käynyt, haha!

Kakkupalat maksaa muuten kahviloissa pääasiassa vain 2-3 euroa ja kukat vanhan kaupungin kojuissa 1-2 euroa! Ensin siis kakkukahveille ja sen jälkeen ostamaan kukkia kotiin, siinä hyvä vinkki seuraavalle matkalle.

8 kommenttia:

  1. Ihania nää postauksen kuvat! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi ihania ja hyvän laatusia kuvia. Oikeastaan koko blogisi ulkoasu onparhaita, joita olen nähnyt. Kuvat tekee siitä värikkäämmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon Pinja! Ihana kuulla, että oot tuota mieltä! :)

      Poista
  3. Joka vuosi, etenkin kesällä on ihan pakko käydä Tallinnassa! :) Etenkin tuo vanhakaupunki on niin kaunis <3 Todella kivoja kuvia oot ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! Se on niin helppo "ulkomaanmatka"! Vanha kaupunki on kyllä kaunis, harmi kun Suomessa ei vastaavia paikkoja ole :/

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia!! Jospa sais tänä vuonna itsekin aikaseksi lähteä Viroon.. :-)

    http://mypartofworld.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ada! :) Se on niin helppoa ja edullista matkailua, että lähde ihmeessä! :D

      Poista