-->

5.7.2016

Synttärijuhlat


Tässä joitakin kuvia lauantain synttärkemuista, joita juhlittiin kavereiden kanssa. Rakastan juhien järjestämistä, ja vaikka 21 vuotta ei varsinaisesti mikään suuri juhlaikä olekaan, niin halusin järjestää kesäiset synttärijuhlat jotta saisin kivat ihmiset saman katon alle. Meillä olikin talo taas täynnä porukkaa, sillä yli 20 kaveria pääsi tulemaan! Voin kertoa, että helteisen päivän iltana ja tuollaisella porukalla oli myös lämmin, haha, mutta onneksi meidän talon sisäpihalla on kiva oleskelupaikka jossa pystyi hyvin viilentymään välissä.

Olin tehnyt ekaa kertaa moneen vuoteen synttärikakun, sillä löysin helpon ja hauskan näköisen akun ohjeen eräästä lehdestä ja vähän soveltamalla halusin sitä kokeilla. Tarjottiin kakun lisäksi muun muassa tuoreita hedelmiä, dippivihanneksia ja quesadilloja - kesäisiä ruokia. Lauantai oli tosiaan ihanan kesäinen päiväkin, mutta harmiksi jouduttiin sitten yhtäkkiä nousseen sateen takia muuttamaan illan suunnitelmia Hernesaaren rannasta sisätiloihin.

Oon kyllä niin iloinen miten kivoja kavereita mulla on, ja mahtavaa on tällaisissa juhlissa nähdä kuinka toisilleen tuntemattomat ihmiset tutustuvat toisiinsa ja tunnelma nousee hiljalleen illan edetessä. Mulla oli ainakin yksi kesän hauskimmista päivistä ja salaa mietin jo nyt seuraavaa (teko)syytä juhliin, haha!

4 kommenttia:

  1. Toi Aviva = parasta! Ja ihana kakku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos :) Aviva oli kyllä ihanan kuplivan makea synttärijuoma, haha! Ostin sen vaan maailman söpöimmän ulkonäöön vuoksi (Riikka 21 vuotta heiii) :D

      Poista
  2. Vitsit miten upeita kuvia! :) Ihanan näköistä kyllä ollut <3

    ♥:llä HENNA M.

    VastaaPoista