-->

31.12.2016

Hyvää uuttavuotta!


Me vietetään tänä vuonna uuttavuotta meidän mökillä veljen ja kaveriporukan kanssa. On muuten ihan huippua, kun on niin samanikäinen veli ja ollaan ihan superhyvissä väleissä, joten meillä on paljon yhteisiä kavereita ja voidaan järkkäillä just tällaisia reissuja! Luvassa on pari päivää rentoa olemista, yhtenä päivänä laskettelua, paljuilua, hyvää ruokaa ja hyvät bileet! Tällainen mökki-uv onkin jo oikeastaan perinteeksi muodostunut, sillä ollaan tosiaan toisella kaveriporukalla pari edellistä uuttavuotta vietetty yhden kaverin mökillä ja nyt on meidän mökin testauksen vuoro.

Oon jo fiilistellyt tätä uuttavuotta pari viikkoa - enemmän kuin joulua. Oon muun muassa soittanut vuoden 2016 koostelistoja Spotifyssa. Suurin osa biiseistä on tietysti kesältä ja oon myös muistoissani palannut miettimään tätä vuotta usein. Mulla on kyllä fiiliksen niin korkealla tuota tulevaa vuotta kohtaan, että!

Löysin muuten Pinterestistä super hauskan uudenvuodenpelin! Tuo toisiksi ylimmän kuvan kortti on osa sitä, ja ideana siis, että pelin kortteihin kirjoitetaan vuoden jokin jotakin eli esimerkiksi vuoden noloin hetki. Näitä sitten käydään läpi ja samalla saa kuulla hauskoja tarinoita kavereiden vuodesta. Korttien sekaan on myös piilotettuna juo-kortteja, jonka nostettua joutuu juomaan sovittua juomaa. Tämä peli toimii siis niin juomapelinä, mutta myös ilman juomakortteja.

Miten te juhlistatte vuoden vaihtumista? Tai onko teillä jotakin perinteitä kuten tinan valaminen? Me tehtiin sitä muuten aina kun oltiin lapsia ja se oli tosi hauskaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti