-->

3.12.2016

Työpöytä


Muistan kun vielä kotona asuessa muutin mun oman huoneen kalusteiden järjestystä säännöllisen epäsäännöllisesti kivan vaihtelun aikaansaamiseksi. Viimeisinä vuosina siellä mulla oli kyllä sama järjestys ja nyt täällä mun nykyisessä asunnossa kalusteet on pysyneet tämän puolitoista vuotta visusti siinä, mihin ne laitettiin. Pari viikkoa sitten sain kuitenkin inspiksen lähteä vähän muuttamaan huonekalujen paikkoja. Koko homma oikeastaan lähti siitä, kun syksyllä KonMari-kirjan lukemisen myötä laitoin aika paljon tavaraa kiertoon, vaikka aikaisemmin luulin, ettei mulla edes ole mitään ylimääräistä, haha. Tästä seurasi taas se, että huomasin mulla olevan tyhjää säilytystilaa, joten pystyin luopumaan yhdestä lipastosta kokonaan ja sain enemmän tilaa olohuoneeseen! Miten yksi kirja saakin aikaan paljon, haha.

Tuo työpöytä on pitkään ollut vähän sellainen ongelmakohta, sillä en oo tykännyt istua sen ääressä tekemässä hommia ja se onkin ollut melko turha kaluste sekin. Tykkään kuitenkin sen ulkonäöstä ja halusin käyttää sitä, mutta jostakin syystä sen sijoittelu niin, että tuijtoin valkoista seinää sen ääressä istuessa ei houkutellut. Näimpä - siirtelin huonekaluja niin, että mun pöytä onkin nyt ikkunan edessä ja vitsit, oon istunut siinä enemmäin kuin tässä puolentoista vuoden aikana yhteensä, tekemässä kaikki hommat! Koko huone tuntuu muutenkin tämän järjesyksen kanssa avarammalta ja oon tosi tyytyväinen. Jos teillä on samanlaisia ongelmia, eli istutte mielummin esimerkiksi huonossa ryhdissä sohvalla (niinkuin itse tein), niin kokeilkaapa vähän uusittua järjestystä - mulla ainakin toimii!

4 kommenttia:

  1. Vautsi, todella kaunis työpöytä ja kyllä tuossa kelpaisi työskennellä ♥

    http://emmikristiinan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi! :) tässä on hyvä tehdä duuneja, en kiellä :D

      Poista
  2. Mä kans tykkään, tosi ihana ja hempeä <3 :) Ylipäätään näin by the way tykkään sun bloginkin ulkoasusta :D Varmaan parhain mitä blogeissa on! Sun blogi siis miellyttää silmää kaikin puolin ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kommentti Saga! Kiitos paljon ♥

      Poista