-->

26.8.2018

Miksi menin armeijaan

9.7.2018 tein sen mitä päätin jo alakoulussa - lähdin armeijaan. Silloin 15 vuotta sitten naiset ei muodostaneet kymmenesosaa varusmiehistä kuten nykyään, ja sain osakseni outoja katseita. Tämä haave naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamisesta pysyi aina, mutta mun elämäntilanteet lukion jälkeen ja siitä aina tähän heinäkuun alun maanantaihin oli täynnä muita asioita. Nyt kuitenkin tuli se "nyt tai ei koskaan"-hetki ja niin mä lähdin. Terveisiä siis tosiaan Kaartin jääkärirykmentistä, eli tutummin Santahaminasta.

Niin miksi? Suomi on ihan tosi tasa-arvoinen maa mutta tämä asepalvelusasia on poikkeus sääntöön. Kannatan ehdotonta tasa-arvoa, ja mua häiritsee henkilökohtaisresti se, että sukupuoli määrittää joudutko palvelemaan valtiota 6-12 kuukautta riippumatta muista suunnitelmista. Mun sukupuoli määritti, ettei mun tarvinnut, mutta mun teot ja mielipiteet ei kohtaisi jos en olisi itse lähtenyt suorittamaan tätä samaa palvelusta, jonka todellakin halusin tehdä.

Armeija on mulle paljon muutakin kuin tasa-arvon ylläpitämistä. Yksi mun tärkeimmistä elämänfilosofioista ohjaa tekemään elämässä kaiken mihin mahdollisuus tarjoutuu, koska tekemättömien asioiden katuminen on pahin mahdollinen tilanne, jonka voi itselleen aiheuttaa. Armeija tarjoaa mun loputtomaan seikkailunnälkään sisältöä ja tiedän saavani palveluksesta yhden elämän mielettömimmistä kokemuksista. Lisäksi mahdollisessa kriisitilanteessa olen mukana puolustamassa Suomea - se on mulle tärkeää ja vähintä mitä voi kotimaalleen takaisin antaa kaikesta siitä mitä täällä saa.

No, peruskoulutuskausi on nyt takana päin ja oon saanut jo ihan hyvän käsityksen siitä mitä armeija on. Miltä nyt tuntuu? Hyvältä. Oon viihtynyt armeijassa todella hyvin. Joka päivä oppii jotain uutta, sekä joutuu haastamaan itseään niin fyysesesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin. Viikkoihin on mahtunut itkua ja naurua, mutta jokaiseen aamuun herään pääsääntöisesti innostuneena siitä mitä tuleman pitää. Onneksi niitä aamuja riittää vielä!

7.5.2018

Valmis jatkamaan

Oon valmis konetekniikan insinööri. Oon myös kokemusta paljon kartuttanut valokuvaaja, graafikko, mediaexpertti, viestintävastaava, poliitikko, toimittaja, projektipäällikkö, tutorI, promoottori ja tapahtumatuottaja. Varmasti vielä unohdin jonkun. Niin, niin paljon mun korkeakouluopintojen aikana tehty duuni on mulle antanut! Mutta en kuitenkaan yhtään valmis. 

Musta on siistiä, kun elämässä on niin pitkä aika tehdä töitä. Oon voinut aloittaa jo nuorena, kokea sekä hoitoalaa-, että asiakaspalveluammatin monessa eri paikassa. Päässyt siisteihin projekteihin mukaan parikymppisenä ja kokeillut käytännössä varmaan kymmentä eri ammattia. Ja tosiaan, oon ollut työelämässä vasta sen viisi vuotta. Mitä elämä tuokaan! Haluan ainakin opiskella vielä lisää tekniikkaa, johtamista ja organisointia, luultavasti kauppatieteitä ja ehkä vähän valtiotiedettä.

Oon nyt valmis jatkamaan myös kirjoittamista. Oon ollut hiljainen mun ennen niin rakkaassa Eleganssissa jo todella pitkään. Oon miettinyt usein miksi mä oon kirjoittanut tätä näinkin pitkän ajan ja miksi viime aikoina en ole kirjoittanut. Okei, mulla on ollut elämässä tosi paljon ihan oikeita duuneja joten vapaa-ajan oon sitten mielummin käyttänyt johonkin muuhun.

Haluan kirjoittaa, mutta oon kuitenkin miettinyt myös mitä oikein haluan kirjoittaa. Eleganssi on jatkanut samaa tyylisuuntaa siitä lähtien kun olin 18-vuotias, ja se Riikka on kyllä ihan vitsin erilainen Riikka kun tää 23-vuotias. Pinnalliset jutut kevään aurinkolasitrendeistä ja uusimmista kosmetiikkavillityksistä ei jaksa kiinnostaa mua edes sillä tasolla että lukisin niistä muiden blogeista - saati sitten sillä, että enää kirjottaisin itse. Mua kiinnostaa yhteiskunta, ympäristö, terveelliset elämäntavat ja extreme-urheilu bling blingin sijaan.

Toki mua edelleen kiinnostaa elämän pienet ja kauniit pinnallisemmat asiatkin mutten koe saavani niistä sisältöä kokonaiselle sivustolle. Itsensä brändääminen on nykyajan "the thing" ja suoraan sanoen oon salaillut mun blogia suurimmalta osalta ympärillä olevia ihmisiä koska en halua, että mun brändini muototutuu pinnalliseksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi niinkuin tää vuosimallin 2014 Asenteena Eleganssi on.

Summa sumarum: Nyt kun oon taas yhdellä välietapilla "valmis" ja mulla on vapautunut aikaa uusille jutuille haluan jatkaa kirjoittamista. Kuitenkin, haluan brändätä tämän Eleganssini ihan uudestaan. En ota paineita ja katson mitä tulevaisuus tuo. Tulevaisuus on auki!

16.3.2018

Auschwitz


Tämä matkapostaus on nyt hyvin erilainen kuin yleensä. Auschwitz ei ole millään tasolla positiivista fiilistä nostattava matkakohde, mutta se oli mulle henkilökohtaisesti todella suuri juttu päästä sinne. Oon ehdottomasti matkoillani halukas näkemään ja kokemaan asioita, oli ne sitten positiivisia kuin negatiivisiakin jos ne oikeaa elämää ja varsinkin näin merkittävä osa Euroopan historiaa ovat.

Auschwitz sijainniltaan on jonkinlaisessa laaksossa, johon kylmä laskeutuu kuulemma erityisen purevasti. Vierailiin siellä päivänä, jolloin pakkasta oli 16 astetta, sääennusteen mukaan se tuntui kuin 26 pakkasastetta ja ihan fiiliksen mukaan tuo oli kyllä varmasti näin. Vaikka päivä ei siis varmasti ollut ihanteellinen ulkomuseovierailulle, oli kokemus ehkä normaaliakin pysäyttävämpi. Kun itse toppavaatteisiin pukeutuneena hytisi mielettömästi, oli käsinkosketeltavaa kuvitella tuska jonka ihmiset on joutuneet tuntemaan historiankirjojen sivuilta tutuissa pyjamamaisissa raitapuvuissaan. Kaiken muun epäinhimmillisyyden lisäksi siis.

Pysäyttävä kokemus. Siten kuvailisin vierailua keskitysleirillä. 

9.3.2018

Vuoristokylä Puolassa


Vuoristoloma vietetty ja paluu arkeenkin on tapahtunut jo aika perusteellisesti! Lomaltahan palattiin sunnuntai-iltana, joten palautumiselle ei paljoa jäänyt aikaa kun maanantai-aamuna ennen seiskaa olinkin jo takaisin toimistolla. Viikko on kulunut vähän tuliaisina tuotua flunssaa parannellessa, mutta silti oikein hyvissä fiiliksissä.

Musta on niin kiva matkustaa mahdollisimman erilaisiin paikkoihin ja Zakopane aivan eteläisessä Puolassa keskellä vuoristoa edusti jälleen kohdetta, jollaisessa en ennen ollut käynyt. Asuttiin vanhahkossa hotellissa, jossa tuli suihkusta melkein joka aamu lämmintä vettä ja sängyt natisi pahemman kerran. Sijainti puolestaan oli kylän keskustaan nähden erinomainen ja ihaniin pitkiin rinteisiinkin kesti vaan muutama minuutti taksilla (todella edullinen).

Zakopanen kylä oli suloinen, ehkä aika tyypillinen paikallinen vähän isompi kylä värikkäine rakennuksineen ja satumaisella arkkitehtuurilla. Sinänsä mitään nähtävää siellä ei ollut, ja luonto taitaakin olla paikan suurin valttikortti. Ravintolatarjonta oli monipuolista ja hintataso melkeimpä puolet Suomen hintatasosta. Nähtiin tuolla monta kertaa hevosten vetämiä rekiä, ja jos olisin bongannut sellaisen ja ei olisi ollut niin mielettömän kylmä, olisin varmasti halunnut heppa-ajelulle!

Puolan kylmien pakkasten jälkeen oli ihan kiva palata leutoon Suomeen. Tällä viikolla kevät on näyttänyt jo ensimmäisiä merkkejään, ja kohta varmasti päästään oikeasti nauttimaan oikeasta kevätfiiliksestä tämän hyvän talven jälkeen! 

22.2.2018

Seuraava kohde: Puola

Vitsit miten innoissani oon, nimittäin kova parin kuukauden työrupeama palkitaan ensi viikon lomalla ja tapani mukaan loman koittaessa lähdetään reissuun! Tällä kertaa suuntaan talvilomailemaan Puolaan sekä Slovakiaan. Tykkään matkoillani siitä, että voin yhdistää aktiivista tekemistä, paljon näkemistä ja kokemista ja mielellään useita paikkoja ja tää kaikki tulee toteutumaan myös nyt. Pääpaino meidän reissulla on laskettelussa; lasketaan Puolan Zakopanessa ja käydään yksi päivä Slovakian puolella. Luvassa on myös kylpylärentoilua ja yksi yö vietetään Krakovassa. 

Mulla on olemassa oma matkustamisen must-listani, jolla meinaan siis asioita ja paikkoja joita haluan kokea. Yksi tällainen asia on Auschwitzin keskitysleirillä vierailu, joka tulee nyt toteutumaan. Vaikka tää meidän tuleva vierailu karmii mua aidosti ja tulee olemaan varmasti yksi pysäyttävimpiä kokemuksia piitkään aikaan, odotan tätä todella paljon.

Yksi työpäivä, ja sitten mennään! Nyt tuskailen vielä pakkaamisen kanssa... miten se voikaan aina olla niin vaikeaa, haha.

16.2.2018

Uranainen: haaveammatit

Nyt on taas se aika vuodesta kun monet niin nuoremmat kuin vanhemmatkin pohtivat eri tasoisten koulujen hakujen - ja pian pääsykokeiden kanssa. Mä oon elämäni aikana halunnut vaikka ja mitä, mun ammattihaaveet oon seilanneet laidasta laitaan ja ala jota opiskelen on ala jolle sanoin lukiossa ehdottoman ein. Haha, haluan siis sanoa kaikille, jotka pohditte tulevaisuuttanne, että ei hätää jos kaikki ei vielä tunnu täysin kirkkaalta!

En muista, oliko mulla mitään haaveammattia alle kouluikäisenä, mutta kun aloitin juuri ennen koulun aloitusta ratsastuksen, mun haaveammattina oli monta vuotta ratsastuksenopettaja. Tuo ammatti on varmasti ollut monen pikkutytön suunta, mutta jossakin vaiheessa päätin, että kyllä nuo hevoshommat varmasti saa jäädä harrastuksen tasolle.

Seuraava haaveammatti ala-astelaisena oli mulla - mikäs muukaan kuin muusikko, laulaja, lauluntekijä... Fanitin jotakin artistia ja halusin olla samanlainen, mutta kukapa nyt ei voisi tätä listata unelma-ammattilistalleen. Mä itseasiassa tein melko pitkään töitä tämän ammattitaidon kehittämisen eteen, sillä oon muun muassa treenannut jopa klassista laulua vuosia ja soittanut milloin mitäkin soitinta, esiintynyt musikaaleissa ja ollut mukana kuoroissa. Muusikon ohella haaveilin myös näyttelijän ammatista, ja musiikkiharrastuksen kanssa käsi kädessä olin mukana monissa näytelmissä tai muissa esiintymistilanteissa kun sellaiseen ilmaantui mahdollisuus. Jossakin vaiheessa taisin haaveilla myös radiojuontajan ja toimittajan työstä, ja yläkoulussa toiminkin meidän luokan virallisena aamunavausankkurina, pitäen noin kerran kuussa keskusradiossa millon mitäkin radioshow'ta. Toimitushommiinkin olen korkeakouluopintojen ohessa päässyt, joten check!

Samoihin aikoihin taiteilija-ammattihaaveiden kanssa mietin matkailualaa. Lentoemäntä, matkaopas, hiihdonopettaja ja kaikista oudoin, eräopas, oli mulla kiinnostavien ammattien listalla. Eräopaskoulutus kestää vain vuoden, ja yksi mun välivuoden alkuperäisistä vaihtoehdoista oli itseasiassa opiskella tämä tutkinto. Ja nyt kerron salaisuuden: Edelleen Lapin pojat vinkkailee, että jos puhuu viittä kieltä ja ajaa moottorikelkkaa melkosen vakaalla kädellä, kannattaa tulla turistioppaaksi. Tää on mun backupplanin backup - ehkä joskus!


Välivuoden toisena vaihtoehtona oli armeija, josta olin puhunut jo ala-asteen viimeisistä luokista alkaen. Olin tuolloin nimittäin kiinnostunut poliisin ammatista, ja tähän ammattiin kouluttautuminen oli mulla ehkä ensimmäinen ihan oikea suunnitelma tulevaisuuteen.. Muistan, kuinka 12-vuotiaan tytön juttuja armeijasta ja poliisikoulusta pidettiin outoina, haha!

Mun viimeisin ammatillinen haaveni syntyi lukiossa, kun poliisin työ ei tuntunut sopivalta suunnitelmalta eliittilukion opiskelijalle. Kiinnostuin lukion alussa kauppatieteistä alan yleispätevyyden ansiosta, ja luinkin lopulta kahtena vuotena kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin pääsemättä sisään - Helsinkiin. Olisin opiskellut jo kohta kolme vuotta jos jokin muu kaupunki olisi riittänyt mutta suunnitelmat muuttuivat.

Ja nyt? Musta tosiaan tulee konetekniikan insinööri muutamn viikon kuluttua ja joka kerta kun joku kysyy, että miten päädyin alalle, alan nauraa, haha. Enkä todellakaan tiedä mitä haluan tulevaisuudessa tehdä - ja se vasta ihanaa onkin!






27.1.2018

Hymyn voima

Mulla on ollut ihan hirveä viimeinen viikko - musta tuntui kun kaikki joka vaan voi mennä pieleen on mennyt pieleen. Nyt kuitenkin suurimmat asiat saatiin kuntoon ja haluan kääntää ajatukset pikaisesti pois negatiivisesta. Paras lääke huonoon fiilikseen on hymyillä ja miettiä positiivisia juttuja.

Mä olen aina ollut melko peruspositiivinen luonne, mutta nuorempana kuljin paljon enemmän sellainen resting bitch-ilme kasvoilla ja valitin jos asiat ei sujuneet juuri mun mieleni mukaan. Haha, teen tätä vieläkin kun nälkäkiukku yllättää, mutta muutoin pidän itseäni kyllä aika aurinkoisena tyyppinä. Mun yksi salainen suosikkiharrastus on kulkea hymyillen kaupungille ja katsoa vastaan tulevia ihmisiä silmiin. Monesti jos matkustan esimerkiksi junalla, saatan oikein yrittää kiinnittää tuimina puhelimiaan tuijottavien ihmisten huomion hymyilemällä heille nätisti. (Onko muilla yhtä outoja tapoja, haha!)

Olin tässä yhtenä iltapäivänä taas hoitamassa asioita kaupungilla. Aurinko paistoi ja mulla oli kaikin puolin hyvä fiilis joten hymyilin ja kiinnitin ympärillä oleviini asioihin huomiota. Saatoin esimerkiksi hymyillä erityisen isosti henkilölle, jonka asu oli musta upea ja oli ihanaa huomata, kuinka moni vastaan tullut henkilö hymyili takaisin. Ja oi että, miten siitä hymystä tulee niin hyvä fiilis. Ihmiset näyttää kauniilta ja koko ympäröivä maailma tuntuu hitusen paremmalta paikalta, kun ihmiset antavat itsestään positiivisen kuvan.

Mun mielestä hymy ja sellainen positiivisuus kulkevat käsi kädessä. Kun ajattelen positiivisesti hymyilen herkemmin, mutta jostakin syystä hymyileminen auttaa myös näkemään sen ympäristön aavistuksen kivemmassa valossa. Ootteko te huomanneet tai pohtineen tällaisiä asioita koskaan ja hymyilettekö kaupungilla?

7.1.2018

Uusi vuosi uudet #lifegoalit


Oon ylpeä itsestäni uudenvuodenlupausten toteuttamisessa! Monella ne ei toimi, mutta mä olen jo monta vuotta peräkkäin asettanut itselleni muutaman elämässä tavoiteltavan uudistuksen ja onnistunut niiden toteuttamisessa todella hienosti. Lupausten, tai paremminkin tavoitteiden tulisi varmaan olla tarpeeksi realistisia (ei siis liikaa nykytilannetta järisyttäviä) ja niiden juurisyyt, eli syyt miksi niiden halutaan toteutuvan, selkeästi itselle määritettynä jotta onnistuminen tapahtuu.

Viime vuonna tavoittelin Cokis Zeron juomisen lopettamista (check) ja kovaa treenitahtia (check), sitä ennen Instagramin aktiivikäyttöä (check). Nyt on taas aika asettaa uudet tavoitteet, koska mun mielestä elämässä kehittyminen on avainasemassa arjen mielekkyyden kanssa. Haha, mun insinöörin työ jatkuvan parantamisen parissa on ehkä sattumaa, mutta osuu mulle just eikä melkein!

1. Kesällä onnistuin hyvin monipuolisessa ja aktiivisessa treenirytmissä ja kokeilin vaikka mitä hauskaa. Mun Tough Viking -kisojen jälkeen syksyn koleiden kelien saapuessa into kuitenkin harmittavasti lopahti ja nyt aijon hankkia sen takaisin! Monipuolista treeniä siis alkuvuodesta alkaen ja täysin uudet haasteet ensi vuoden heinäkuussa... Ja venyttelyhän kuuluu tähän!

2. Oon suoriutunut mun koulun melkein loppuun. Mulla on mielettömiä kokemuksia opiskeluajalta monesta hommasta, ja siisteimmät on luultavasti vasta luvassa. Kuitenkin nyt viimeisiin kursseihin aijon todella panostaa loppukirin arvoisesti, jotta voin olla itseeni tyytyväinen.

3. Luovuin Netflixistä jo lähes vuosi sitten. Haluan käyttää mun vapaa-ajan mielummin esimerkiksi lukemalla kirjoja. Sarjakoukussa en siis ole, mutta edelleen tulee vietettyä liikaa aikaa puhelimen ääressä... You Tube - lähes yhtä paha. Aijon totutella olemaan vilkuilematta puhelinta jatkuvalla syötöllä, sillä se vie ihan mielettömästi aikaa vaikkapa yhteensä viikon aikana.

4. Mielettömän kiireisen syksyn jälkeen oon tajunnut, että mun on opeteltava sanomaan ei. Kun tekee paljon, tulee uusia mahdollisuuksiakin paljon ja mä on mukana aina. Oon tehnyt niin paljon duunia, että kehitys huimaa päätä joten nyt, stop! Vapaa-ajalle on jäätävä paikkansa.

Pieniä juttuja, suuria vaikuttajia arkeen eli suurimpaan elämän ajanviejään. Innolla kohti uutta vuotta!

2.1.2018

Lapin taikaa

Minä, sisällöntuottamisen puoliammattilainen kuvaan lomamatkan pelkällä puhelimella... Noh, sille saattoi olla syynsä, sillä Lapin -20 asteen pakkaset ja lumituisku ei olleet otollisia paljaalle järkkärille. Kylmän pystyi kyllä tehokkaasti eristämään itseltään oikealla pukeutumisella ja miinuasteet ei mun menoa estäneet! Aktiivilomat pienellä extremellä on parasta mitä tiedän ja Lapin lomaan kuului kolme rinnepäivää, lumikenkäilyn testailua, vierailu paikallisessa luontokeskuksessa (joka innoitti mua suunnittelemaan uusia reissuja) ja moottorikelkkailua. Vitsit, tästä vikasta kerronkin vähän lisää: Paikallinen moottorikelkkailija vei mut ehkä elämäni siisteimmille treffeille kelkkailemaan ja pääsin muistelemaan motocross-aikojen ajotaitoja siellä tunturissa kiitäessä.(Kuulemma näki, että jotain on ajettu ja kauan - jes, taitoja jäljellä!) Maailman siisteintä oli yöllisessä tunturissa täydellinen rauha, se kaikki valoisuus minkä lumi, kuu ja tähdet saa aikaan sekä upeat revontulet. Onnistuin tällä reissulla lähemmäs 30 asteen pakkasessa palelluttamaan nenäni ihan huolella mutta se oli sen arvoista.

Urheilun lisäksi käytiin tutustumassa Snow Village-nimiseen lumi- ja jäätaidekompleksiin joka oli kuin valtava lumilinna ja toimii samalla hotellina. Se rakennetaan vuosittain uudestaan ja tämän vuoden linnan teemana oli Game of Thrones, jonka hahmoja oli esimerkiksi kaiverrettuna "huoneiden" seinille. Siisti kokemus kertakaikkiaan!

Keskityin mun lomalla täydelliseen rentoutumiseen, söin hyvin ja luin paljon kirjoja. Mulla oli hyvin myös aikaa pohdiskella sekä mennyttä- että tulevaa vuotta ja yhden päätöksen tein ihan vain Lapin innoittamana: aijon lopettaa vapaa-ajanvieton sohvalla ja seikkailla paljon enemmän tästä lähtien. Matkustamiseen ei tosiaan aina tarvitse viikon lomaa ja kokemuksia voi hankkia kotiseudulta arki-iltoinakin. Ja vitsti mä matkustan kyllä Lappiinkin tästä lähtien useammin, oon rakastanut sitä paikkaa jo ennen kuin koskaan olin edes käynyt ja tunne syvenee jatkuvasti!

Taianomaista alkuvuotta!